Joose Keskitalo - Luistelen kirkasta selkää

Minä luistelen kirkasta selkää
Ja kirkas on katseenikin
Ohi metsäisten rantojen, suurien selkien
Minä luistelen pois lähitienoon

Minä luistelen hiljaista yötä
Ja kuuntelen jäiden kuiskintaa
Ne kuiskivat minulle asioita
Kuin jättäisivät hyvästejä

Muistatko lapsuutesi talven?
Kun jäät eivät kantaneet vielä
Sinä tutkit rantoja veljesi kanssa
Me petimme sinua silloin

Kaksi putosi jäihin
Kaksi joutui veden varaan
Toinen nousi takaisin rantaan
Toinen ei palannut koskaan

Yhä luistelen kirkasta selkää
Ja kirkas on katseenikin
Miksi yö on niin hiljaa, minä ymmärrän nyt
Se olin minä, joka ei palannut koskaan

Minä palannut en sieltä enää koskaan
Se olin minä, joka ei palannut koskaan