Kake randelin - Kirje kotiin

Mä kodin lämpöisen kerran vaihdoin kylmään maailmaan
Pois lähdin uutta pikitietä pitkin
Vaik' siitä vuosia on, muistan aamuharmaan pihamaan
Ja myös sen kuinka mennessäni hiljaa itkin

Mut kyyneleet kun kuivui poskilleni katsoin eteenpäin
Ja ehkä uuden elämän mä edessäni näin
Ja aivan pakko oli lähteä mun, muuta voinut en
Liian monta nälkäistä kun oli suuta

Niin kyydin kaupunkiin sain, töitä etsin, viimein onnistuin
Sain homman tehtaassa ja huoneen pienen
Ja vaikka sopeutua koitan, peitän tunteet naurusuin
Mä teitä kaipaan, sekä kuusta portin pielen

Ja iltaisin, kun ikkunastain kirkkaan tähtitaivaan näin
Niin silloin tuntuu että varmaan kuolen ikävään
Kai aivan pakko oli mun lähteä maalta kaupunkiin
Koska vaihtoehtoa ei ollut muuta

Niin tänne kaupunkiin jouduin, kylmään kivihelvettiin
On monet jutut täällä perinjuurin toisin
Vain maalaismaisemaa mä kaipaan hieman rakkauttakin
Myös teille kaikille mä itse sitä soisin

Mua täällä yksinäisyys ahdistaa, töin tuskin toimeen tuun
Mut pikkuhiljaa outoon rytmiin ehkä mukaudun
Ja vaikka harvoin kirjoitan ja joskus käydä voisin kai
Ei pidä luulla, että unohtanut oisin